Lauantaina se iski, rintatulehdus nimittäin! Perjantainen hengailu kolaripaikalla ilman takkia +8 asteen viimaisess kelissä kostautui. Näin on käynyt 3 kertaa aikaisemminkin elämäni aikana. Nytkin olen uhmannut kohtaloa ja nauranut vaaralle päin naamaa vaikka tiesin, että näin saattaa joku kaunispäivä käydä. Olen saanut sen kaksi kertaa kesähelteillä ja kerran aikaisemmin syksyllä. En ole välittänyt...
No vähän kymmenen jälkeen aamulla alkoi viluttaa ja laitoin villasukat jalkaan. Otin panadolia ja menin nukkumaan. Saaran herätessä puoli kahden aikaan olo alkoi olla jo kertakaikkisen v-mäinen. Minullahan on onni saada tulehdus niin, että nousee järjetön kuume ja rintaa alkaa särkeä. Mitään tukosta tai merkkejä siitä ei ehdi tulla. Ja minun tuurillani päivystyksessäkin tupa täynnä. Pääsin sinne illalla seitsemän hujakoilla ja kuume edelleen 40 (olin jot ässä vaiheessa turvautunut Buranaankin). Nappasin heti vastaanotolla antibiootin naamaan. Kotona menin yhdeksän aikoihin nukkumaan ja jo 22.45 heräsin hillittömään horkkaan. Kuume taas 40,2. Tropit auttoivat aamu kuteen, sitten alkoi palelluttaa jaa taas 40 kuumetta :( Nuo kuumelääkkeet auttavat nippa nappa kuusi tuntia. Näin on vietetty sunnuntaipäivä, palellen peiton alla, välillä hikoillen. Horkka on niin järkyttävää, että tavarat tippuvat käsistä. Huh. Kunpa tämä loppuisi pian. Koskakohan minä opin? Saara on hengaillut katsoen formulaa ja lueskllut isin sylissä.
Isi ja Saara lukevat lehteä ja viettävät laatuaikaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti