rv 10+5

Pahaolo sen kuin pahenee.Nyt tulee ylös kaikki mikä menee alaskin. Jogurtit kaikki, ei mikään ole hyvä. Mietin vain, että miten kauan tätä hupia kestää. Kauhea nälkä, mutta hetken päästä saa mennä oksentamaan. Pieniä määriä vaalea leipää menee ja cokis pieninä kulauksina. Neuvolan täti ei tuosta ruokavaliosta hyvää tykkää. En minä ihan tähän varautunut. Esikoisesta ei ollut minkäänlaista pahoinvointia, närästystä vain ja pojista pinetä äklötystä. Sanotaan, että ensimmäisen raskauskolmanneksen jälkeen alkaa helpottaa, mutta minullapa se pahenee. Mieluummin kestän synnytyskipujakin! Tässä on sängyssä maattu nyt viidettä päivää, huokaus... Saa nähdä olenko työkuntoinen 10.8 vai mitä sanoisitte anestesia hoitajasta, joka oksentaa hetkenä minä hyvänsä anestesiapöydän roskikseen. Puhumattakaan instrumenttipuolella kypärämaskin sisään. Niinkin on käynyt, olen kuullut. Ihanaa, oksennus valuu kypärästä kaulaa pitkin...kivaa.

Minusta tuntuu, että vauva on oikealla ja alhaalla ja sieltä rupean niitä muksauksia sitten odottelemaan. Oscarista tunsin ekat liikkeet jo rv 11+ jotakin. Painajaisia olen alkanut näkemään. Kahteen otteeeen olen nähnyt unta, että alan vuotamaan verta ja sen verran reippaasti, että ei epäilystäkään keskenmenosta. Herään kylmän hikisenä ja tajuan, että se oli onneksi vain unta. Viime yönä nukahdettuani uudestaan näin uuden unen. Siinä olin menossa np-ultraan ja siellä oli myös 4d ultra. Unessa vauva löytyi todella sieltä oikealta puolelta ja näin kasvotkin. Muistutti kovasti sisaruksiaan vauvana. Sukupuolikin selvisi, poika...aivan selvästi. Ihmettelin unessa kovasti, että miten näillä viikoilla voikin näkyä jo kaikki niin hyvin. Sitten minulla olikin yhtäkkiä jo aikamoisen kokoinen vatsa, mutta harmikseni heräsin, enkä saanut enää unen päästä kiinni, jotta olisin voinut jatkaa unta. Tiedä vaikka jossain unessa selviäisi synnytyshetki ;) Muista lapsista olen nähnyt myös ennakoivia unia, mutta myöhemmin. Ja lähempänä synnytystä myös synnytysunia, tosin sellaisia paniikin omaisia.

Vielä ei kaikki tiedä tulevasta perheenlisäyksestä. Tuntuu, että lähimmille on vaikeinta kertoa. Pohdin, että koska paljastan sen myös hyvälle ystävälleni, joka oli myös nuorimmaisen syntyessä mukana isän sijaan tukihenkiklönä isän ollessa muiden lasten kanssa kotona. Pyytäisinkö häntämyös uudestaan, sillä tuleva isä voi taas olla vaikka Maarianhaminassa synnytyksen alkaessa. Meillä oli kyllä tosi hauskaa, jos ynnytyksessä nyt hauskaa voi olla. Hänestä tulikin kuopuksemme kummi. Hän on minulle melkein kuin sisko, joten se tuntui ihan luonnolliselta ottaa hänet mukaan synnytykseen. Yksin olisi ollut aika kurjaa.

Toinen ongelma ovat koirat. Vanhempi haukkuu räksyttää kaikkea (dementia?) ja pissii lattialle. Toinen koirista vaatisi enemmän liikuntaa, kuin mitä pystyn nyt tarjoamaan. Niistä pitäisi järkevästi ajateltuna luopua, mutta kun ei raskisi. Molemmat pitäisi lopettaa, toinen on jo niin vanha ja toinen hieman luonnevikainen, joten en voi sitä turvallisin mielin sijoittaa eteenpäinkään. Koirista luopuminen olisi nyt vain niin raskasta...

http://www.youtube.com/watch?v=79F8_fVbcaE

Kipu kuolee huutamalla
Alastomana lattialla.
Miten kauan sitä kestää?
Ei, sitä ei voi tietää.
Keneen sattuu ja kuinka paljon?
Siitä kysymys enää tässä kai on,
Kun on saavuttu siihen pisteeseen,
Ettei mikään ole varmaa...